Jälkiruokien aatelia - Tiramisu

Vuosi alkaa tällä ihanalla klassisella italialaisella jälkiruualla. Tämä on hyvin helppo tehdä ja sen voi tehdä hyvissä ajoin etukäteen jääkaappiin odottamaan ja viimeistellä kaakaojauheella vähän ennen tarjoilua. Tästä jälkiruuasta on monta hauskaa kertomusta, mistä se olisi saanut nimensä. Suomennettuna tirami su tarkoittaa "nosta minut ylös". Yhden kertomuksen mukaan jälkiruoka on niin tuhti, että nautiskelun jälkeen ahteri ei nouse penkistä ilman apuvoimia. Toisen tarinan mukaan taas jälkiruuan alkoholimäärä on niin suuri, että apuvoimia tarvitaan. No, ehkä aito italialainen resepti on jotain muuta kuin meidän suomalaisten, koska omassa versiossani mantelilikööriä on vain loraus. Jälkiruuasta voi tehdä myös täysin alkoholittoman verison, joka sekin on erittäin hyvä. Tämä ohje on alun perin Anna Bergenströmin kirjasta Joka kokin keittokirja.

Tiramisu 6:lle


12 kpl savoiardi-keksejä ("ladyfingers"), myös esim. kääretorttupohja käy (näin tästä saa myös esim. gluteenittoman)
1 1/2 dl - 2 dl vahvaa kahvia
2 kananmunaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
5-6 rkl sokeria
250 g mascarponejuustoa (myös maustamaton tuorejuusto käy)
2 rkl konjakkia, likööriä tai appelsiinimehua&raastettua kuorta (itse käytin mantelilikööriä Disaronno)
n. 2 rkl kaakaojauhetta

Aloita kaatamalla kahvi korkeareunaiselle vadille ja kasta keksien toinen puoli kahviin. Nosta keksit vieri viereen reunalliseen vuokaan kahvipuoli alaspäin.

Vatkaa kananmunan valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja laita sivuun odottamaan. Vatkaa sitten keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. . Sekoita joukkoon konjakki/likööri/appelsiinimehu&kuori sekä mascarponejuusto ja vatkaa tasaiseksi. Lisää lopuksi valkuaisvaahto ja hämmennä seosta, kunnes se on tasaista, älä vatkaa enää ettei ilmakuplat karkaa.

Levitä vaahtoseos kahviin kastettujen keksien päälle. Laita sitten jälkiruoka jääkaappiin odottamaan vähintään pariksi tunniksi. Vähän ennen tarjoilua sihtaa pinnalle esim. teesiivilän läpi kaakaojauhetta reilu kerros. Kaakaojauhe kannattaa siivilöidä jälkiruuan pinnalle vasta vähän ennen tarjoilua, ettei se kostu ikävän näköiseksi.


Jälkiruuan voi kasata myös kerroksittain annoksiksi. Olen myös joskus tehnyt itse savoiardi-keksejä. Ne olivat yllättävän helppoja tehdä ja maistuivat jopa paremmilta kuin marketeista myytävät. Näiden ohje minulla valitettavasti on hukassa, mutta mikäli löytyy niin ohjetta seuraa :)


Nauti jälkiruoka kiireettä ja hyvän kahvin kanssa, hyvässä seurassa tietenkin.

Kommentit

Suositut tekstit