Pikapostaus


Hengissä ollaan! Vaikka olen edelleen työttömänä, niin tuntuu siltä että puuhaa riittää, eikä meinaa blogin päivityksiä ehtiä ja jaksaa tehdä. Postauksia aina mielessäni suunnittelen ja kännykkä täyttyy kuvista, mutta nyt ovat postaukset jääneet suunnittelun asteelle vielä...

Viime viikkoinakin on tapahtunut vaikka mitä... palavereja mahdollisesta uudesta työstä, ystävien tapaamista, leivontaa isommallakin mittakaavalla, oman asunnon myynti (IIK!) ja uuden kodin etsiskelyä... eräs ystävä soitteli viime viikolla ja pyysi maalaamaan omakotitalon kattoa, joten sellaista urakkaakin olen viime päivinä tehnyt aika ahkerasti. Yksi tavis-illallinenkin odotaa postausta, kuin myös useampi viikon valinta-haastepostaus.

Tänä iltana oli aivan poikkeuksellisen ihana ilta. Lämmintä oli liki 20 astetta ja suunnistimme Lennun kanssa juoksulenkille, niinkuin olemme tänä kesänä aika ahkerasti tehneet. Koska sää oli niin kaunis, Lennu ehdotti että kävisimme juoksun päätteeksi uimassa merssä. Noin viikko sitten kävimme viimeksi uimassa lenkin jälkeen ja vesi oli silloin todella lämmintä. Tänään taas... hrr!! Vesi olikin muuttunut viikossa aika hyytäväksi, mutta uimaan mentiin kun oli päätetty niin ja kyllä se kannattikin! Aivan mahtavan ihana olo tuli uinnin jälkeen. Ja meri oli niin uskomattoman kaunis....



Ihanaa viikon jatkoa kaikille, jotka jaksatte täällä käydä lueskelemassa. Itsekin monia blogeja olen seuraillut, vaikken kommentteja ole viime aikoina malttanut paljon kirjoitella.

Kommentit

  1. Kiitokset vielä seurasta, ihana lenkki-ilta oli! Enää ei palele näin aamusta sentään, mutta oli se kylmää :)

    Hyvin onnistuivat sinun kuvat, minä en ole vielä kattonut että miltä näyttävät.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat! Täällä tulee käytyä katselemassa aikaisempiakin postauksia, ihan kaikkia en ole vielä ehtinyt lukea... :) Tulevia postauksia innolla odotetaan ;)

    Ihanaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia, mutta voiko merenrannalta muunlaisia saadakaan? =D

    VastaaPoista
  4. Lennu: Kiitos, kiitos. Tuollaisia aamuja alkaa kaipaamaan yhä enempi ja enempi (tosin vedet muuttuvat samalla vaan kylmemmiksi ja kylmemmiksi ;)

    Satu: Kiitos! Minulla on välillä ollut vähän hiljaiseloa blogin päivityksessä, mutta välillä iskee oiken virtapiikki :)

    Virpi: Vastaus kysymykseen: Ei voi! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit