Kesäinen parveke



Minä tykkään sisustaa myöskin parvekkeella. Vaikkei nyt mitään ihmeellistä, mutta vähän kuitenkin, koska kesällä on ihana viettää leppoisia aamuja parvekkeella tai välillä vähän grillailla ja syödä. Sateella istun parvekkeella joskus pitkiäkin aikoja vilttiin kääriytyneenä, kuuntelen ja katselen ja rentoudun. Nautin sateenropinasta ja ukkosen jyrähtelystä.



En koskaan sen tarkemmin suunnittele etukäteen mitä kukkia parvekkeelle laitan. Homma menee niin, että menen puutarhalle ja siellä sitten päätän mitä kukkia ostan. Tänä kesänä halusin ehdottomasti kokeilla amppelimansikkaa ja –tomaattia. Kukiksi päädyin tällä kertaa ostamaan valkoisia: morsiushuntua ja lumihiutaletta. Yrttejä olen parvekkeella kasvatellut useanakin vuonna. Tänä vuonna kasvatin taimet ihan siemenestä saakka itse, mutta aika rääpäleitä nuo vielä ovat... saapa nähdä kasvaako niistä lopulta mitään. Paprikantaimet sain äidiltäni.



 Myös kissat viihtyvät kesällä parvekkeella todella hyvin. Ja näyttääpä mansikka maistuvan kissallekin!


Kommentit

  1. Lasitettu parveke on kyllä kuin ylimääräinen huone =D. Meidän parveke on aivan liiam kuuma, että siellä tekisi mieli istuskella ja useimmiten myös ampiaiset ovat tehneet pesänsä johonkin kulmaan, että senkään takia ei ole rentouttavaa istuskella siellä. Paljon mukavampaa on rappusilla, varsinkin keskipäivällä, kun pihlajan varjo osuu sopivasti siihen ja helpompi siitä on rynnistää pelastamaan pienintä nokkospuskasta =D

    VastaaPoista
  2. Viimeisestä kuvasta päätellen kissa veti liikaa ruohoa, meni päähän ;)

    VastaaPoista
  3. Ihanan vihreä näkymä parvekkeeltasi. Kissatkin varmasti nauttivat, kun on kesä ja pääsee parvekkeelle haistelemaan ulkomaailmaa.

    VastaaPoista
  4. Virpi: Totta, oma pieni kesähuone :)

    Pingviini: Joo, "krapula" kisuille ruohoista tulee, kaiken päätteeksi pitää ykätä jonnekin nurkkaan ;)

    Trina: Kissat tosiaan nauttivat kesästä. Tosin helteillä tuntuu että niillä ei ole virtaa muuta kuin nukkua.

    VastaaPoista
  5. Joo, veikeitä otuksia ovat :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit