Viikon 37/2010 liikunta

Aika monta lepopäivää oli tälläkin viikolla. Töissä kiireet jatkuu, samoin ylityöt. Eikä loppua näy... Torstain ompeluillat rajoittaa jatkossa sen päivän urheiluja, mutta aivan mahtavan kivaa puuhaa sekin on. Mukavaa vastapainoa arjen aherrukselle, kun pääsee naisporukan sekaan suunnittelemaan ja tekemään käsitöitä.

 Les Mills on julkaissut uudet jumppansa ja BodySteppiä, BodyMovea, BodyJamia ja BodyBalancea olen jo uusista päässyt kokeilemaan. Ihan kivoja kaikki, erityisesti lempparini BodyJam.


Ratsastuksessa sain tällä viikolla kokeilla uutta hevosta nimeltä Silver. Olin aivan innoissani jo ennen tunnin alkua, koska sain aivan itsenäisesti huollettua hevosen (harjattua hevosen ja putsattua kaviot) ja laitettua varusteet päälle ennen tuntia. Tosin satulavyön kiristys ei ollut hevosen mieleen: se puraisi minua kunnolla olkapäästä, ennen kuin osasin varoa. No, sain satulavyön kiristettyä ja osasin ensimmäisen puraisun jälkeen väistellä hevosen hampaita. Silver oli tunnillakin hieman jääräpäinen, mutta alan vähitellen uskoa että vika voi olla myös ratsastajassa, ei niissä hevosissa :)

Tässäpä vielä yhteenvetoa kuluneesta viikosta.

Maanantai: Lepopäivä1
Tiistai: Ratsastus 1 tunti
Keskiviikko: BodyJam 1 tunti
Torstai: Lepopäivä2 (ompeluilta)
Perjantai: Lepopäivä3
Lauantai: BodyStep 45 min ja Kahvakuula 45 min.
Sunnuntai: BodyBalance 1 tunti ja BodyMove 1 tunti

Saapa nähdä miten ensi viikon kuntoilut sujuu. Poika sairastui tänään kuumeeseen ja lihassärkyyn, toivon todella ettei taas ole yksi pöpö, joka tarttuu minuun ja olen pian itsekin taas kipeänä.

Reipasta ja syksyistä alkavaa viikkoa!

Kommentit

  1. Vai olet sinäkin hevoshullu! Minä en olekaan ollut hevosen selässä sen jälkeen kun hoitohevoseni jouduttiin lopettamaan eli siitä taisi tulla elokuussa 9 vuotta. 8 vuotta olen harjoitellut taijia, joka valtasi hevosten tyhjäksi täyttämän ajan.

    VastaaPoista
  2. Hui! Ei kai se kovaa purrut? Eikö siellä olisi sellaisia kilttejä, pieniä hevosia sinulle vaihteeksi? =)

    VastaaPoista
  3. Rusina: Voi kuinka surullista tuo hoitohevosesi kohtalo :( Minä olen ihan aloittelija hevosharrastuksessa, mutta se sai minut kyllä heti valtaansa.

    Virpi: No kyllä se aika kipeästi puri, mutta onneksi oli pari paksua vaatekerrosta välissä. Ihan kilttejä ne hevoset joka tapauksessa on, ihan kaikki niistä ei vaan tykkää kun satulavyötä vedetään tiukalle. Aivan ymmärrettävää kyllä, kuvittele itse että joku kiskoo vyötä vatsan ympärille kaksin käsin ja kaikin voimin! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit