Maku 03/09 - Kasvis-Katkarapusalaatti

Selailinpa Maku-lehtiäni ja löysin uusia ruokia kokeiltavaksi. Muutama päivä sitten tein tätä salaattia, innostuin ensinnäkin noista kaaleista ja katkarapuja syödään meidän perheessä aika harvakseltaan, joten niitä siis. Salaatin lisäksi paistoin kuhafileitä voissa ja maustoin pelkällä suolalla. Poikani olisi syönyt minunkin kalan, oli kuulemma niin hyvää :) Mukava huomata että hän on alkanut pitää muistakin kaloista, eikä pelkästään lohesta.

Pientä hienosäätöä tein ohjeeseen, alla oman säätöni mukaisesti.

Kasvis-katkarapusalaatti (4:lle)

Salaatti:
5 dl vettä
1 tl ruususuolaa
1 1/2 dl (luomu) höyrytettyä risottospelttiä (tai rikottuja ohrasuurimoita)
4-5 uuden sadon (luomu) porkkanaa (ei mitään jättisuuria)
300 g (luomu) parsakaalia
300 g (luomu) kesäkaalia
2 suurta (luomu) tomaattia (tai pari kourallista kirsikkatomaatteja)
n. 150-200 g (norjalaisia) katkarapuja (paistamiseen tilkka öljyä ja valkosipulia)

Kastike:
1/2 dl (luomu)sitruunamehua
2 rkl kylmäpuristettua (luomu) oliiviöljyä
1/2 tl ruususuolaa
1/2 tl rouhittua mustapippuria

Keitä ensin risottospeltti (tai rikotut ohrasuurimot). Kiehauta vesi, lisää speltti ja suola. Keitä suurimot kypsäksi, n. 20 minuuttia.

Risottospeltin kiehuessa paloittele porkkanat ja parsakaali (myös varren voi paloitella). Kuumenna kattilassa vettä ja kiehauta porkkanat ja parsakaalit puolikypsiksi, n. 5 minuuttia.

Leikkaa kaali suikaleiksi ja paloittele tomaatit (tai halkaise kirsikkatomaatit).

Kuumenna pannulla tilkka oliiviöljyä ja kun öljy on kuumaa, laita sekaan yksi paloiteltu valkosipulinkynsi ja jäiset katkaravut. Pyörittele katkarapuja pannulla hetki. Älä kuitenkaan paista niitä liian kauan, etteivät sitkisty.

Sekoita keskenään kaali, paloitellut tomaatit, valutetut keitetyt kasvikset (voivat olla lämpimiä), kypsä lämpimmin risottospeltti sekä pannulla pyöräytetyt katkaravut.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja kaada salaatin sekaan. Tarjoa heti esim. paistetun kalan lisäkkeenä.

Kommentit

  1. Tuota salaattia voisi testata, kun nyt on niin paljon hyviä kasviksiakin saatavilla. Kiitti ohjeen välittämisestä :)

    VastaaPoista
  2. Trina: Nyt onkin aivan mahtava aika vuodesta, kun kaikkia ihania tuoreita kasviksia on tarjolla vaikka kuinka! Toivottavasti salaatti maistuu teidänkin perheessä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos paljon viestistäsi!

Suositut tekstit