keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Viimeinen ompelukurssi-ilta ennen Joulua

Tänään oli viimeinen ilta ompelukurssia tälle vuodelle. Vein opettajalle joululahjaksi joululeivän, samalla ohjeella leivoin mitä edellisen postauksen leivät oli tehty. Kiedoin leivän Lapuan Kankureiden joulunpunaiseen esiliinaan. Opettaja oli oikein iloinen ja huudahti: "Tämähän on vielä lämmin!" :) No, suoraan uunista sen toimitin, koska halusin että leipä on varmasti tuoretta ja hyvää.



Sain kurssilla jo aika monta iltaa ompelemani tunikan valmiiksi. Meinasi kyllä tulla lopussa kiire, nappien ompelu jäi kotitehtäväksi. Ompelin ne heti kotiin tultuani paikoilleen, ettei sitten jää tekemättä. Tässäpä kännykällä näpsäisty kuva vaatteesta. Tyytyväinen olen saavutukseeni, sillä aika hankala tapaus oli tuo kaulus ja nappilista, joista kuitenkin tuli tosi siistit. Kiitos hyvän opettajan :)



Toivottavasti lunta sataisi pian paljon lisää... lumipeite on ollut jo muutaman päivän maassa, mutta tänään oli uhkaavan lämmintä. Iltapäivällä alkoi kuitenkin muutamia lumihiutaleita tipahdella taivaalta, joten toivoa on :) Pakkaspäiviä toivottelen kaikille lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Hattua täytyy nostaa kun tuollaisia osaat tehdä! Ja muutenkin minusta hienoa kun joku tekee käsillään jotain, ompelee, neuloo, piirtää, askartelee.. eli luo jotain uutta mitä aiemmin ei ollut vielä olemassa. Olet selkeästi lahjakas käsistäsi. :) Kivaa iltaa sinne jonnekkin!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi <3